19. kesäkuuta 2017

Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia


Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia on kummitellut tietoisuuteni rajamailla jo pitkään: arvoin sen ja Mikko Kamulan teoksen Ikimetsien sydänmailla välillä lahjoessani itseäni onnistuneesta ammattiosaamisen näyttöpäivästä tai jostain muusta yhtä heppoisasta tekosyystä, ja kallistuin lopulta kuitenkin Kamulan kannalle. Olen viime aikoina ollut vähän nirso fantasian suhteen, enkä tahtonut ottaa riskejä opintoraharopposiani sijoittaessani. Kirjaston Aleian äärellä havahduin kuitenkin siihen aatokseen, että olisihan tällekin kyllä sija kirjahyllyssäni.

Kaivannette perusteluja asialle, mikäli tiedätte kirjahyllystömme surullisen ahtaustilan. Koska asunnossamme ei ole juurikaan enempää neliöitä kirjahyllykäyttöön uhrattavaksi, eikä nykyistä kirjastoa pysty kovin paljoa harventamaan, täytyy jokaista kirjaostosta punnita hartaasti. Sitä paitsi pitäisi rohkaista jälkikasvustoa käyttämään kirjastoa, ajattelemaan ekologisesti ja niin edelleen, ja niin edelleen.

Fantasiakirjallisuuden vakioita on aloittaa kirja(sarja) hitaanpuoleisesti tutustuttaen samalla lukija mytologiaan, maailmaan ja sitä uhkaavaan kriisiin. Niin, fantasiakirjallisuudessa on aina oltava jonkinlainen uhkaava kriisi, joka saa päähenkilöt lähtemään seikkailuun sen sijaan. Vik antaa kriisin esittelyn odottaa aika pitkään, mutta tunnelmaa hän luo taidokkaasti, tutustuttaa lukijaa kaikessa rauhassa Aleiaan, Corildoniin ja kumppaneihin sekä tuo ilmi riemastuttavan steampunk-henkisen maailmansa, noh, henkeä. Kriisikin on lopulta paljastuessaan sopivan mystinen ja kiehtova. Aleiaksi itsensä esittelevän päähenkilön amnesia antaa mainiot mahdollisuudet maailman esittelyyn, ja Corildonin kartografin ammatti luo mainiot puitteet maantieteellisten seikkojen selvittelyyn.

Mikäli Vikin maailma on mainio, niin ovat henkilöhahmotkin. Mikäli olisin hieman nuorempi, fanittaisin Corildonia hysteriaa hipoen. (Tällaisena kovaa vauhtia tätiytyvänä yritän pitää hysteriani sisälläni vaihtelevin tuloksin.) Aleia on mukavan realistinen sekä luonteeltaan että käytökseltään, vaikkakin pientä sankaritarsyndroomaa hänkin henkilöhahmona potee. Sitä paitsi en voi ymmärtää, miten hän jaksaa piirittää ärsyttävän stereotyyppistä Mateo-katurottaa, joka toki on oikea hiomaton timantti, romanttinen kuin mikä ja blaablaa, kun tarjolla olisi Corildonkin! (Muistatteko mitä hetki sitten suluissa huomautin tätiytymisestä ja hysteriasta. Niinpä niin...)

Hänen sanoi nimekseen Aleian kansi lupailee vanhaa kunnon YA-fantasiaa ja olikin yksi osatekijä siinä, että aiemmin jätin kirjan hyllyyn. Yllätyin kuitenkin positiivisesti kirjan kypsyydestä, synkistäkin teemoista ja ylipäätään tasapainoisesta ja mukaansatempaavasta kokonaisuudesta. Kirjan lukemisen myötä kansikuvitus, joka muuten on kirjailijan itsensä käsialaa, yksityiskohtineen tuntuu huomattavasti osuvammalta. 

Vaikka sisäinen täti-ihmiseni välillä huokaili värisevästi ja jupisi epämääräisesti, Hän sanoi nimekseen Aleia on harvinaisen onnistunut fantasiateos. Nopeatahtinen juoni, josta ei jännittäviä ja yllättäviä käänteitä puutu, pitää lukijan tiukasti otteessaan. 

Trilogian toinen osa, Seleesien näkijä, ilmestyy ilmeisesti jo elokuussa. Onneksi! Sitä odotellessa ehtii tutustua vaikkapa sarjan mainioihin kotisivuihin.

Tiivistettynä
Kuka: Vik, Erika
Mitä: Hän sanoi nimekseen Aleia (Gummerus, 2017)
Kansi: Erika Vik
Tuomio: 4/5 – Vakuuttavaa, kiehtovaa ja kaikin puolin onnistunutta fantasiaa, jonka kotimaisuus on pienoinen yllätys kansainvälisestä yleisvaikutelmasta johtuen.

2 kommenttia:

  1. Jaksan aina vain ylistää Vikiä siitä, ettei hän sortunut tekemään nuoresta tytöstä (huom: yhdessä kohdassa jopa mainitaan hänen kehonsa lapsenomaisuus, eli kovin vanha hän ei oikeastaan voi olla) ja paljon vanhemmasta miehestä paria. On aika tuoretta kääntää pelastettavan ja pelastajan roolit päälaelleen: Mateo on periaatteessa Aleian pelastettava, kun taas hypoteettisessa Aleia-Corildon-kuviossa Corildon olisi ollut ehdottomasti ylivoimaisessa asemassa ja Aleia aika heikoilla. Mutta no, silti fanitan Corildonia aika hysteerisesti - osin siksi, että hän on aikuisuudestaan ja valtavasta vastuustaan huolimatta aika haavoittuvainen.

    Pidin tästä kirjasta valtavasti. Toivottavasti joku ulkomainen kustantamo ostaa oikeudet, niin muunkinkieliset lukijat saavat nauttia tästä mahtavasta tarinasta!

    Kirjoitin tästä muuten itsekin blogiini. Saa käydä lukemassa, jos kiinnostaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin! Olisin varmasti valittanut myös siitä, jos Aleia olisi Corildonin kaulaan kapsahtanut. :D Pelastan roolien ja valta-aseman kannalta kirja on myös erinomaisen mielenkiintoinen. Arvelen, että Aleian ja Corildonin välinen voimasuhdekin tulee vielä kääntymään päälaelleen.

      Jos tätä kirjaa ei saida ulkomaailmaan kaupattua, niin ei sitten kyllä mitään! :D Tämä toimisi myös elokuvana - tai ehkä jonain Studio Ghibli -henkisenä animena. Kipaisen ehdottomasti blogiisi lukemaan mietteistäsi. :)

      Poista