29. toukokuuta 2017

Atwood: Orjattaresi


Kun lukuaika ja -energia on kortilla, tapaan hakeutua illalla television ääreen. Inhimillistä ja ymmärrettävää, mutta lukemisen kannalta kai aika surkeaa. Vai onko sittenkään? Nyt alkaa nimittäin uhkaavasti näyttää siltä, että saan aikaiseksi lukea kirjoja, joiden televisioversiot haluan katsoa, ja kaikkihan tietävät, että kirja täytyy lukea ennen audiovisuaalisen version vilkaisua: ensin Neil Gaimanin American Gods ja nyt Margaret Atwoodin Orjattaresi (alkup. The Handmaid's Tale), jonka televisioversio on pyörinyt tovin HBO:lla. 

Näköradio sikseen.

Orjattaresi ei ole uusi kirja: teos ilmestyi jo 1985 ja suomennoskin jo seuraavana vuonna. Amerikan maalla kirjaa tunnutaan pidettävän yhden sortin modernina klassikkona ja dystopiakirjallisuuden kulmakivenä. En lainkaan ihmettele tätä. Alusta alkaen kirja tuo mieleen George Orwellin mestarillisen 1984:n, ja omassa yhdistelyyn taipuvassa päänupissani huomasinkin pian mieltäväni Orjattaresi olevan jenkkinäkökulma samaan tarinaan. Eihän tuo läheskään yksi yhteen mene, mutta suotakoon bloggarille tonttulakin sisäinen hömpöttelynsä.

Orjattaresi maailma on äärimmäisyyksiin ja reippaasti sen ylikin viety republikaaniamerikkalainen utopia, näennäisen kristillinen teokratia, jossa vain harvoilla ja valituilla on oikeus lisääntyä. Tokikaan lisääntyminen ei ole aivan näin yksioikoista puuhaa ja monet vaimoiksi kelpaavista ovat lisääntymiskyvyttömiä: ratkaisuksi ongelmaan on tuotu orjattaret, naiset, joiden ainoa tehtävä ja tarkoitus on tuoda maailmaan isäntänsä lapsi tai tulla karkotetuksi siirtokuntiin mahona. Vaimoista tulee äitejä, orjattaret ovat synnyttäjiä, ja perinteisesti toisiinsa liittyneiden roolien lujittamiseksi vaimot ovat läsnä sängyssä ja synnytyksissä, kun orjatar hoitaa varsinaiset työt, jos ilmaisu sallitaan. Viittaus nyky-Yhdysvaltoihin on ehkä kärjistetty, mutta kun Trumpin hallinnon tempauksien seuraamiselta ei voi välttyä, ei tälle assosiaatiollekaan mahda mitään.

Tahtoisin kovin kirjoittaa niinkin melodramaattisen lauseen kuin, että Orjattaressasi rakkaus on ylellisyys, mutta se ei olisi laisinkaan totta. Ylellisyys viittaa terminä johonkin tavoittelemisen arvoiseen, kun kirjan maailmassa rakkaus on silkkaa turhuutta, poikkeama ihmiskunnan historian läpi kulkevien järjestettyjen järkiavioliittojen sarjassa. Kaltaiselleni ihmiselle, joka näkee kristinuskon nimenomaan rakkauden kautta, kirjan kaltainen rakkaudeton teokratia on niin kertakaikkisen absurdi ajatus, että aivoni kävivät kirjaa lukiessani hirmuisilla ylikierroksilla: Voiko Raamattua tosiaan lukea näin sokeasti? (Voi, sen tiedän, eikä tarvitse paljon edes yrittää.) Kun otetaan vielä huomioon oma naissukupuoleni ja roolini kahden tyttären äitinä, saadaan aivojen kierroslukumittari kriittiselle tasolle.

Kirjan päähenkilö ja pääasiallinen minäkertoja on orjatar, joka tunnetaan vain hänen isäntänsä nimestä johdetulla patronyymillä Frediläinen (engl. Offred, Of-Fred). Hänen muistojensa kautta lukija pääsee seuraamaan "nykymaailman", kirjan menneisyyden (ja todennäköisesti myös meidän menneisyytemme, kun otetaan huomioon, että kirja on yli 30 vuotta vanha), muuttumista totalitaariseksi teokratiaksi. Päiväkirjanomaiseen tekstiin mahtuu kuvausta niin päivien kulumisesta kuin öiden pimeydestä, niin konkreettisesta kuin psyykettä ravistavien vanhan elämän muistojen aiheuttamasta. Frediläisen tuska, ahdistus ja kapinahenki tulevat preesensmuotoisen kerronnan avulla niin lähelle lukijaa, että ei enää olla iholla vaan suoraan sielussa. Hahmon kehityskaari on realistisuudessaan hieno ja kovin inhimillinen.

Kovin paljon en tahdo lähteä avaamaan lukukokemustani tästä kirjasta. Pelkään sekä spoilereita että valvovaa Isoveljeä pelottaisin omilla tulkinnoiltani kirjan mahdolliset tulevat lukijat jonnekin kaukaisuuteen. Totean kuitenkin ikään kuin loppukaneetiksi, että saatuani kirjaston kirjan luettua, tilasin kirjan myös omaan hyllyyni. Se kertonee osaltaan jotain.

Tiivistettynä
Kuka:
Atwood, Margaret
Mitä: Orjattaresi (Kirjayhtymä, 1986)
Alkuteos: The Handmaid's Tale (1985)
Suomennos: Matti Kannosto
Kansi: Hannu Väisänen (maalaus), Marjukka Sahakangas (typografia)
Tuomio: 5/5 –  Hyytävän hieno ja valitettavan ajankohtainen teos, joka nosti lukijan niskakarvat pystyyn monellakin tapaa. Ehdottomasti moderniksi (onhan reilu 30-vuotias kirja vielä moderni?) klassikoksi katsottava.

12 kommenttia:

  1. Heh, kirjoitin juuri lyhyesti Handmaid's Talesta tv-sarjana. Orjattaresi luin joskus 90-luvulla ja sarjan myötä mietin, että kirja pitäisi lukea uudelleen. Luin sen niin nuorena, että nyt tulkintani olisi varmasti uudenlainen. Hieno romaani silloinkin, Atwood on hurjan taitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä kipaista lukemaan! Itse taidan jättää sarjan kesälomaan: nyt kun herätys on aamulla klo 5.30 ja lapset ovat sängyissään vasta iltakahdeksalta, eivät illat tunnu riittävän muuta kuin television silmäilyyn. Tahtoisin suoda tälle sarjalle vähän ajatustakin!

      Poista
  2. Tämä on jälleen näitä must-read -teoksia, jonka olen pariin otteeseen tainnut lainatakin ehtimättä kuitenkaan aloittaa. Arvostelukappaleet... Ne ryysäävät aina lukulistojen kärkeen mikä on sinällään sääli, että näin ollen todella hyvät vanhemmat romaanit jäävät lukematta. Mietinkin josko oikaisisin, ja katsoisin suoraan sarjan. Kristinuskon raju väärinymmärtäminen tosin saa tämän lukijan näkemään punaista, mikä vähän jarruttaa aloittamista myöskin. Verenpaineet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väärinymmärtäminen ja väärinymmärtäminen, Raamatun (mm. Mooseksen kirjat, UT:n useat kirjeet yms.) hyvin kirjaimellisella tulkinnalla jengi toimintaansa perustelee kirjassa. ;) Tulkintaeroja korkeintaan. (Suosittelen silti lukemaan kirjan, jos tuo on ainoa este! Saatat yllättyä. ;) )

      Poista
  3. Mä olen miettinyt myös nyt tuon tv-sarjan innoittamana, että pitäisi lukea tämä kirja myös. Täytyy ehkä käydä selaamassa kierrätyskeskusta, josko sinne olisi tämä vanhempi kirja päätynyt. :)

    VastaaPoista
  4. Olen lukenut Atwoodilta vain Ryövärimorsiamen, eikä se tehnyt minuun vaikutusta. Minua on alkanut kuitenkin useamman kehuvan bloggauksen myötä kiinnostaa tämä Orjattaresi - enköhän lue sen siis jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole ennen lukenut Atwoodia ja vähän luulen, etten ainakaan ihan heti luekaan. Tätä uskallan kuitenkin suositella lämpimästi!

      Poista
  5. Upea, hyytävä kirja, jonka lukemisesta on minulla jo vuosikausia. Taisi osua jonnekin myöhäisteini-ikään ja vaikutti osaltaan (väistämättömään?) kasvuuni feministiksi. TV-versiota en ole katsonut, mutta ehkä kesän aikana voisi. Ja voisin myös lukea tämän uudelleen, ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä hankin tämän kotikirjahyllyyn vähän sillä(kin) ajatuksella, että tyttäreni saavat sitten aikanaan tarttua tähän. En lainkaan epäile sitä, etteivätkö näin vaikuttavat kirjat osaltaan selittäisi sitä, miksi teineistä kasvaa sellaisia aikuisia kuin kasvaa.

      Poista
  6. Minulla oli Handen tavoin ennakkoluuloja Atwoodia kohtaan, mutta Orjattaresi oli kyllä täysin erilainen lukukokemus kuin Atwoodilta aiemmin lukemani Yli veden. Hieno kirja! Aikomus on ottaa HBO kokeiluun nimenomaan tuon tv-sarjan vuoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telkkariversio on kyllä varsin mainio. Olen itse nipistänyt yöunistani saadakseni katsoa sitä! :D Minä en ole ennen lukenut Atwoodia ja jotenkin luulen, että en ehkä ihan heti jatkossa luekaan...

      Poista